Läsnäolon taikaa

Pieni poikanen on meidän perheen yhteinen juttu. Hän on saattanut sulattaa myös muutaman muun sydämen. Kirjoitan Facebookiin harvoin, mutta kirjoitin joku aika sitten siitä, miten paljon iloa voi tuottaakaan pieni vauvan sukka pyykkien seassa ja hänen hymynsä unissaan. Tänään silittelin hänen käsivarsiaan. Voiko mikään olla pehmeämpää. 

Mietin joka päivä, miten saisin mieleeni tallennettua jokaisen ilmeen, äänen ja opitun asian. Että en vaan unohtaisi. Että aika ei menisi liian nopeasti. Jokainen hetki on tärkeä.

Olen luonteeltani suorittaja. Kun hoidan pientä poikasta tai olen tyttöjen kanssa, koen, että se on niin tärkeä tehtävä, että minun ei tarvitse samalla suorittaa. Läsnäolon taito. Miten se voikaan olla niin vaikea, että siihen pitää oikein erikseen keskittyä, että se onnistuu?

Koska tytöillä ja poikasella on niin iso ikäero, tajuan sen, miten aika menee niin nopeasti. Kun tytöt olivat pieniä, todella moni sanoi, että nauttikaa nyt, kun ne on vielä pieniä. Mutta kun ei se aina ollut niin nautinnollista. Joinakin päivinä katsoin kelloa, että kuinka jaksan yhdeksän tuntia siihen, kunnes mieheni tulee töistä kotiin. Siinä välissä oli aika monta syöttämistä, vaipan vaihtoa ja nukuttamista. Nyt, kun asiaa tarkastelee jälkeenpäin, niin lyhyt se aika tosiaan on, kun pitää vaihdella vaippoja.