Syytä on meissä molemmissa

Unikoulun kanssa pitäisi olla jo vaikka kuinka pitkällä, mutta meidän suurin edistysaskel edelleen on poikasen nukahtaminen illalla omaan sänkyyn. Kun itse menen muutaman tunnin päästä nukkumaan, poikanen herää, ja teen siinä jo ensimmäisen virheen: nostan poikasen viereeni meidän sänkyyn. En vaan malta jättää häntä yksin. Tajusin juuri aamulla nauttivani suunnattomasti hänen lämmöstään ja tuoksustaan. Ei ole poikanen siis ainut, jossa on syytä yöheräämisiin. Ei taida unikoulu oikein toimia. Avuksi ollaan keksitty viikonloput. Nukutaan vuorotellen aamulla pidempään ja mikäs sen mukavampaa kuin päiväunet.

Kun olen saanut rauhoitettua oman mieleni, nukuttaminen ei tunnu enää niin ahdistavalta. Poikanenkin on tosiaan alkanut nukahtaa omaan sänkyyn, eikä herää enää 10-12 kertaa yössä, vaan enää puolet siitä. Oma mieliala vaikuttaa vauvaan todella paljon. Ja toisaalta vauvan mieliala vaikuttaa minunkin mielialaani. Poikasella on kyky nauttia elämästä, jokaisesta päivästä ja kaikesta tekemisestä. Hän tekee kaiken täysillä. Hymykin tulee silmistä asti.

Tyttöjen huoneen remontti on jo huomattavasti paremmalla puolella. Ja mieskin rauhoittui, kun sai tänään palata jo osan päivää rakastamiensa kuplien pariin. Remontilla kun ei ole mikään kiire. Kaaos on talttunut pikkuhiljaa, kun on saanut tavaraa laitettua myyntiin ja aina joku onnekas on saanut niistä itselleen aarteen.

Ollaan kahtena peräkkäisenä viikonloppuna käyty läheisellä laavulla. Luonto rauhoittaa kummasti mieltä. Erityisen kivaa on ollut vaan olla ja poimia puolukoita lapsille ohikulkiessa. Eväät luonnollisesti kuuluu aina asiaan.