torstai 13. lokakuuta 2016

Jos sä haluut olla tikis

Muutamasta laulusta joku yksittäinen lause on jäänyt mieleen. Ne kuvaa hyvin tämän hetkistä tilannettani.

Voit sä vetää suupielet ylöspäin. Monesti, kun eteen tulee epävarma tilanne, menee suu viivalle, kun ei oikein tiedä, miten pitäisi reagoida. Eilen, kun olin menossa tapaamiseen, jonka lopputulosta en osannut ennalta arvata, kuulin kyseiset sanat sinne mennessä radiosta ja päätin, että meni miten meni, niin minä hymyilen. Ja sen jälkeen olikin paljon helpompi mennä tapaamiseen. Tapaaminen menikin oikein hyvin. Lähdin sieltä pää täynnä ideoita. Tiedän, että pystyn mihin vaan. Jos joku ovi menee kiinni, toinen aukeaa. Vielä en tiedä, mihin niistä auki olevista ovista astun. Ajan kanssa kaikki onneksi selviää. Älä droppaa mun tunnelmaa :D.

Muistan ikuisesti. Muita sanoja en laulusta muista. Jumpassa käydessäni siellä soi erinäinen valikoima kappaleita. Osa niistä tuo pikkuveljeni elävästi mieleen. Hän oli rumpali. Toinen kaksosista on hieman veljeni oloinen. Hän muun muassa rummuttaa pöytää ja jaloillaan tuolia ruokapöydässä istuessaan. Samaa teki veljeni ja aina hoin, että lopeta. Mutta pitäisi ilmeisesti saada vaan rummuttaa. Nyt en enää kieltäisi häntä, mutta mistäs sen silloin tiesin. Pitää siis antaa tytön nyt sitten rummuttaa.

Pikkuveljeni ei ollut halaajatyyppiä. Hän antoi kyllä aina halata ja väitän, että hän kyllä tykkäsi, kun häntä halattiin. Viimeisen kerran, kun hän tuli meille, hän halasi minua itse ja antoi suukon poskelle. Muistan sen ja paljon muuta hänestä ikuisesti. Tytöt ja poikanen tykkäävät halaamisesta. Se antaa itselle niin paljon. On paljon ihmisiä, jotka välittää, ja olen niistä jokaisesta ihan superkiitollinen.

Haluut olla tikis pitää pumppaa. Ai mikä nautinto saada takaisin käsi- ja jalkalihakset. Pikkuhiljaa ne vatsalihaksetkin varmaan taas löytyy :D. Jospa poikasenkin kanssa voisi vähän kotonakin jumppailla. Olisi molemmille varmasti mieluista tekemistä. Poikasen aika kuluu mukavasti myös lelujen kanssa. Mieluista tekemistä on esimerkiksi tyhjien vitamiinipurkkien pyörittely ja tavaroiden kurkottelu.



Mä oon tikis ku mä pumppaan. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen, jos löydät blogistani jotain kivaa kommentoitavaa :).