Lämpimiä tunteita

Osaltaan vauvakupla on jo poksahtanut, koska tosimaailma on iskenyt päin kasvoja. Miten tarkkasilmäiseksi sitä voikaan kotona ollessaan tulla. Huomaa joka ikisen puuttuvan listan, pursuavan kaapin, jokaisen roskan ja lattiassa olevan läntin, ja aikaa tai voimia niiden korjaamiseen ei ole.  Puuron syömisen aloittaminen iltaisin sai aikaan jotain ihme sadan kerran yöheräämisiä. Kuinka korvaamaton onkaan pienikin apu, jonka saa. No tästä noustaan taas ja kohta nuo rempallaan olevat kohdat kotona unohtuu tai pikkuhiljaa korjaantuu. Ja kun kerran on sellainen kuin on, niin kyllä tässä taas yhden ravintolapäivän tyttöjen pyynnöstä kyhää reilussa viikossa kasaan. Toisaalta samalla kirppistellään, joten ehkä se ratkaisee osaltaan kaappien pursuamisongelmaa.

Onneksi vauvakuplaa on kuitenkin vielä jäljellä. Se pitää sisällään poikasen kikatusta, silmiin tapitusta, yhteisten leikkien keksimistä, pieniä varpaita ja sormia sekä monia lämpimiä tunteita. Niin moni sanoo poikasen olevan ihmeellinen, suloinen ja vekkuli. Kunhan poikanen tuosta keksii, miten pääsisi liikkeelle, en usko minkään laatikon tai kaapin olevan enää turvassa.

Eilen kävin tyttöjen kanssa erikseen juoksulenkillä. Molemmat olivat laatuajasta aivan innoissaan ja höpöttelivät kaikki mahdolliset asiat, mitä mieleen tuli ja pyysivät, että tekisin tänäänkin heidän kanssaan jotain. Yhteinen tekeminen varmasti lisääntyy nyt, kun poikasella alkaa olla jo selkeä rytmi päivissään. Viimeistään yöunille nukahdettuaan pystyn keskittymään vain ja ainoastaan tyttöihin.

Minä olen pieni, minä olen pieni, 

minä olen pieni kengurunpoikanen.