Jos yksi aamu vaan heräisi ja toteaisi, että olenpas onnellinen. Ei kiinnittäisi huomiota mihinkään ulkoiseen, olisi vain hetken paikallaan ja löytäisi rauhan tunteen sisältä. Ei olisi listaa päässä tekemättömistä asioista. Saatko kiinni ajatuksesta tai tunteesta? Ensin en saanut siitä millään kiinni, koska päässä aamuisin aina monta tekemätöntä asiaa, mutta kun oikein mietin, niin minä kyllä tiedän sen tunteen. Sen saa aikaan pieni pörröinen pää, joka nousee sängystä aamuisin ja nukahtaa omaan kainaloon iltaisin. Se on poikanen, joka laskeutuu aamulla rappusia ja tuumaa yhtäkkiä, että "Minä olen iso poika, kun yletyn jo ovenkahvaan" tai päiväunien jälkeen huudahtaa, että "Minä olen nukkunut koko päivän!". Miten hauskoja oivalluksia! Tai se, kun hän ripustaa kanssani sukkia kuivumaan mustekalan nipsuista ja on niin kovin ylpeä taidostaan. Tai se, kun hän kesällä alkoi sanoa, että haluaa kaverin ja kuinka hienoa onkaan, että hänellä on kavereita. Miten ihana on seurata hänen leikkejään sekä yksin että ystävien kanssa. Toinen on kaksi ja puoli vuotias ja omaa valtavan hyvän mielikuvituksen ja sanavaraston. Leikit sujuu tällä hetkellä parhaiten vähän vanhempien lasten kanssa, jotka osaavat vetää hänet mukaan.
Miten iloiseksi sai toisen tyttömme asenne. Häneltä murtui muutama viikkon sitten varvas, mutta ei hän jäänyt sitä murehtimaan. Hyppi vaan sitten kepeillä toisten kanssa ulkopeleissä ja istahti kaverin pyörän tarakalle, kun vaihdettiin paikkaa, eikä jäänyt mistään paitsi. Ei edes valittanut kipua. Lääkärikin totesi, että ei sinun tarvitse olla noin reipas ja että se on ihan OK, jos myöntää, että sattuu. Mutta ei hän myöntänyt. Pohjalaista sisua varmaankin.
Toinen tyttö taas piirteli unelmiensa huonetta paperille ja esitteli sitä ylpeänä. Miten paljon hymyilytti, kun seuraavana päivänä tutkin omaa vanhaa kalenteriani ja yhdeltä sivuilta löytyi saman ikäisenä piirtämäni oman huoneen pohjakuva, mihin olin samallalailla suunnitellut yhtä ja toista. Tai se, kun hän totesi lapsuuden kuvani muistuttavan häntä. Häntä on aina sanottu isänsä näköiseksi, niin on aika kiva meille molemmille, jos kuitenkin löytyy jotain piirteitä äidistäkin <3!
Tytöt piirtää ja maalaa paljon. Se taito on tullut jostain muualta kuin minulta. Muistan, kun piirtelin pienempien serkkujeni kanssa siihen asti, kunnes kukin heistä oli noin 6-vuotias. Sitten en enää kehdannut piirtää, kun heidän taitonsa ylittivät minun taitoni ja olin kuitenkin jo lähes aikuinen. Mutta kullakin on omat lahjansa ja se vaan ei ole minun. Löysin aarteiden laatikosta näiden serkkujeni piirtämiä piirustuksi ja miten niistäkin tuli hyvä mieli!
Ja tarvitseeko aina olla onnellinen? Pitääkö aina vastata, että minulle kuuluu ihan hyvää? Sillä aina ei ole onnellinen, eikä kuulu pelkästään hyvää. Mutta jos keskittyy niihin hyviin asioihin, niin ehkä päällimmäisenä kuitenkin on onni. Eikä tarvitse edes kurkottaa kauas.
Tämän aamun hymyn omistan ihanalle ystävälleni, jonka näin eilen. Miten ihana tunne se onkaan, kun on vaan niin kiva olla yhdessä ja jutella ilman mitään sen ihmeempiä ponnistuksia.
Nyt taidan käydä katsomassa, joko se poikanen on hereillä, vai vieläkö hän haluaa makoilla isukin kainalossa. Sieltä samasta kainalosta minäkin aiemmin heräsi ja totesin, että se ei ole kyllä yhtään hullumpi paikka.
Poikasen saa välillä päivälläkin hetkeksi viereen makoilemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen, jos löydät blogistani jotain kivaa kommentoitavaa :).