tiistai 1. toukokuuta 2018

Vahva mutta herkkä

Poikasen nukkumarituaali on saanut taas lisämuotoja. Kun hänelle kerrotaan, että on päivä- tai yöunien aika, tulee ensin potalle hätä, sitten kova nälkä ja jano. Kun ne kortit on käytetty, hän pyytää, että pitää silittää. Tänään sen jälkeen kuului sängystä vielä, että "en tykkää olla sängyssä" noin kymmeneen kertaan ja lisää "kova jano ja nälkä" ja kun ne ei tepsinyt, niin poikanen otti uuden tunteisiin vetoamisen kortin kehiin: "äitin oma poika". No se tepsi. Pakkohan se oli hakea lisää poikaselle syömistä ja mennä silittämäänkin. Mutta silti häntä vielä itketti. Tuli se uni sitten viimein, mutta tuossa kaikessa oli mennyt jo tunti, joten päiväuniaika siirtyi hieman liikaa iltaa kohti. Vaikka poikanen on kuinka vahva luonteeltaan, niin varsinkin iltaisin hänestä kuoriutuu herkkä poika. Mahtaa nukkumaan meneminen olla vähän pelottavaa, kun pitää yksin jäädä omaan sänkyyn.

Aamulla oli perinteisesti vapputorilla käynti ja sinne mentiin volkkarikokoontumisen kautta. Paku alkaa saada matkailuauton muodon pikkuhiljaa, kun mies sitä aina välillä autotallissa työstää. Kun paku käynnistyy, poikanen on samantien auton vieressä valmiina lähtöön. Poikanen on niin autojen perään, että hän oli mukana vaihtamassa kesärenkaita. Hänellä on oma automatto autotallissa, niin saa olla mukana seurailemassa isukin hommia. Moottoripyörän äänestä poikanen tykkää, joten äidin pyörä saa olla rauhassa tallissa.

Reilu viikko sitten elettiin pelottavaa aikaa, kun poikanen alkoi yhtäkkiä oksennella ja lakkasi syömästä. Oksentelussa oli välillä taukoa parikin päivää, mutta alkoi aina uudestaan. Tätä kesti viikon verran. Nyt poikanen on onneksi jo hyvää vauhtia toipumassa. Nopeaa vaan noin pieni lähtee kuivumaan ja kaikki voimat lähtee. Käytiin pariinkin otteeseen sairaalassa ja ilmeisesti sieltä osaselittäjänä oksennuksille tarttui norovirus. Minä olin ainut poikasen lisäksi, joka sen sairasti. Onneksi muut perheenjäsenet säästyivät siltä. Kun itseltäkin meni täysin kaikki voimat moneksi päiväksi, niin ei ihme, että poikanen meni niin huonoon kuntoon.

Poikanen odottaa kovasti, että tulisi kesä, että hän pääsisi ilman vaippaa juoksentelemaan pihalle. Kun hän näki lehdessä kuvan jostain ulkomailta lämpimästä, hän oli samantien lähdössä ovesta ulos, ja sinne juoksemaan ilman vaatteita. Kun selitettiin, että sinne pitäisi lähteä lentokoneella, niin sekään ei olisi hänelle ollut mikään ongelma, sillä hän totesi vain, että "Minä tykkään lentokoneista!". Olisipa kyllä hienoa päästä jonnekin lämpimään, mutta rakastan niin kovasti Suomen kevättä ja kesää, että en silloin malta lähteä täältä minnekään.

Iloista vappua sinulle :)!

Karhunpoika sairastaa...

 Isosisko hoitaa toipilasta

Pikkuhiljaa alkoi raikkaat hedelmät ja marjat maistua 

 Pakulla vapputorille

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen, jos löydät blogistani jotain kivaa kommentoitavaa :).