perjantai 11. marraskuuta 2016

Taaksepäinkin on eteenpäin

Ostan kaikki lahjat aina hyvissä ajoin. Nytkin on joululahjat paria pakettia vaille hankittuna. Kävin vähän aikaa sitten joululahjaostoksilla Emmas and mamas liikkeessä. Mukaan tarttui myös viime viikonloppuna vietettyihin tyttöjen Kummitus ja kurpitsa -juhliin kaikenlaista kivaa. Ehdoton suosikki oli söpö kummitusvalaisin, joka juhlien jälkeen päättyi kummitusvauvojen kanssa poikasen huoneeseen vanhalle pulpetille seisomaan.


On kiva, kun saa joululahjat valmiiksi kauniisti paketoituna. Minusta lahjojen ostaminen ja antaminen on kivaa, mutta paketointi ei niinkään.


Poikasella onkin ensimmäinen joulu edessä. Kovasti tässä odotellaan, että poikanen oppisi liikkumaan muutenkin kuin peruuttamalla. Sitten tosin ei taida joulukuusikaan olla turvassa, saati siinä roikkuvat pallot ja muut koristeet. Tänään sain neuvon etsiä jostain konttaussukkahousut, jotka voisivat olla apuna konttaamisen opettelussa.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen, jos löydät blogistani jotain kivaa kommentoitavaa :).