Positiivinen yllätys

En ole koskaan ollut innostunut Tallinnaan matkustamisesta. Mielikuva ei ole ollut kovin positiivinen, koska muutama tuttu on ryöstetty siellä. Mieheni sai kuitenkin minut taivuteltua ja teimme kolmen päivän syyslomareissun sinne. Täytyy myöntää, että Tallinna oli todella kiva paikka. Jätimme torit ja muut mahdolliset ryöstetyksi tulemisen mahdollisuudet, lähinnä kylläkin ajan puutteen vuoksi väliin, ja saimme pitää rahamme ja tavaramme :D.

Kaverien suosittelemana teimme bussiretken Ülemisten kauppakeskukseen. Sinne pitää päästä vielä uudestaankin. Emme jaksaneet kiertää koko keskusta, kun se sattui olemaan aika suuri paikka. Myös tytöille siellä oli kivoja liikkeitä ja siellä oli seikkailupuistokin, josta he tykkäsivät kovasti. Merimuseo oli heille myös mieluinen paikka. Siellä parasta oli varmaankin sukellusvene, jota sai mennä tutkailemaan sisältä käsin. Vanhaan kaupunkiin pääsi hotellilta kävellen ja siinäpä ne paikat olivatkin, minne tuona aikana ehdimme mennä. Aloimme jo suunnitella kesäksi uutta reissua sinne, kun paljon tietenkin jäi vielä näkemättä. Poikasen kanssa matka meni niin hyvin kuin voi vaan mennä. Hän sai paljon hymyjä osakseen, kun oli niin hyvätuulinen ja jutteli bussissakin ihmisille. Tytöt kävelivät reippaasti kilometritolkulla ja uni tuli illalla melko aikaisin.

    

Yhden liikkeen nostan esille erikseen, koska sieltä sain toiselle kaksosista joulusuklaakalenteriin makoisia maidottomia käsintehtyjä konvehteja. Kalev suklaamyymälään upposi kymppi jos toinenkin. Pikkuisen olen ylpeä itse tekemästäni maidottomasta suklaakalenterista. Alan kehittyä hommassa vuosi vuodelta :D.

    

Jos sä haluut olla tikis

Muutamasta laulusta joku yksittäinen lause on jäänyt mieleen. Ne kuvaa hyvin tämän hetkistä tilannettani.

Voit sä vetää suupielet ylöspäin. Monesti, kun eteen tulee epävarma tilanne, menee suu viivalle, kun ei oikein tiedä, miten pitäisi reagoida. Eilen, kun olin menossa tapaamiseen, jonka lopputulosta en osannut ennalta arvata, kuulin kyseiset sanat sinne mennessä radiosta ja päätin, että meni miten meni, niin minä hymyilen. Ja sen jälkeen olikin paljon helpompi mennä tapaamiseen. Tapaaminen menikin oikein hyvin. Lähdin sieltä pää täynnä ideoita. Tiedän, että pystyn mihin vaan. Jos joku ovi menee kiinni, toinen aukeaa. Vielä en tiedä, mihin niistä auki olevista ovista astun. Ajan kanssa kaikki onneksi selviää. Älä droppaa mun tunnelmaa :D.

Muistan ikuisesti. Muita sanoja en laulusta muista. Jumpassa käydessäni siellä soi erinäinen valikoima kappaleita. Osa niistä tuo pikkuveljeni elävästi mieleen. Hän oli rumpali. Toinen kaksosista on hieman veljeni oloinen. Hän muun muassa rummuttaa pöytää ja jaloillaan tuolia ruokapöydässä istuessaan. Samaa teki veljeni ja aina hoin, että lopeta. Mutta pitäisi ilmeisesti saada vaan rummuttaa. Nyt en enää kieltäisi häntä, mutta mistäs sen silloin tiesin. Pitää siis antaa tytön nyt sitten rummuttaa.

Pikkuveljeni ei ollut halaajatyyppiä. Hän antoi kyllä aina halata ja väitän, että hän kyllä tykkäsi, kun häntä halattiin. Viimeisen kerran, kun hän tuli meille, hän halasi minua itse ja antoi suukon poskelle. Muistan sen ja paljon muuta hänestä ikuisesti. Tytöt ja poikanen tykkäävät halaamisesta. Se antaa itselle niin paljon. On paljon ihmisiä, jotka välittää, ja olen niistä jokaisesta ihan superkiitollinen.

Haluut olla tikis pitää pumppaa. Ai mikä nautinto saada takaisin käsi- ja jalkalihakset. Pikkuhiljaa ne vatsalihaksetkin varmaan taas löytyy :D. Jospa poikasenkin kanssa voisi vähän kotonakin jumppailla. Olisi molemmille varmasti mieluista tekemistä. Poikasen aika kuluu mukavasti myös lelujen kanssa. Mieluista tekemistä on esimerkiksi tyhjien vitamiinipurkkien pyörittely ja tavaroiden kurkottelu.

Mä oon tikis ku mä pumppaan. 

Syytä on meissä molemmissa

Unikoulun kanssa pitäisi olla jo vaikka kuinka pitkällä, mutta meidän suurin edistysaskel edelleen on poikasen nukahtaminen illalla omaan sänkyyn. Kun itse menen muutaman tunnin päästä nukkumaan, poikanen herää, ja teen siinä jo ensimmäisen virheen: nostan poikasen viereeni meidän sänkyyn. En vaan malta jättää häntä yksin. Tajusin juuri aamulla nauttivani suunnattomasti hänen lämmöstään ja tuoksustaan. Ei ole poikanen siis ainut, jossa on syytä yöheräämisiin. Ei taida unikoulu oikein toimia. Avuksi ollaan keksitty viikonloput. Nukutaan vuorotellen aamulla pidempään ja mikäs sen mukavampaa kuin päiväunet.

Kun olen saanut rauhoitettua oman mieleni, nukuttaminen ei tunnu enää niin ahdistavalta. Poikanenkin on tosiaan alkanut nukahtaa omaan sänkyyn, eikä herää enää 10-12 kertaa yössä, vaan enää puolet siitä. Oma mieliala vaikuttaa vauvaan todella paljon. Ja toisaalta vauvan mieliala vaikuttaa minunkin mielialaani. Poikasella on kyky nauttia elämästä, jokaisesta päivästä ja kaikesta tekemisestä. Hän tekee kaiken täysillä. Hymykin tulee silmistä asti.

Tyttöjen huoneen remontti on jo huomattavasti paremmalla puolella. Ja mieskin rauhoittui, kun sai tänään palata jo osan päivää rakastamiensa kuplien pariin. Remontilla kun ei ole mikään kiire. Kaaos on talttunut pikkuhiljaa, kun on saanut tavaraa laitettua myyntiin ja aina joku onnekas on saanut niistä itselleen aarteen.

Ollaan kahtena peräkkäisenä viikonloppuna käyty läheisellä laavulla. Luonto rauhoittaa kummasti mieltä. Erityisen kivaa on ollut vaan olla ja poimia puolukoita lapsille ohikulkiessa. Eväät luonnollisesti kuuluu aina asiaan.