Remontin keskellä

Vaikka öisin ei olla viimeiseen kuukauteen nukuttu kuin pienistä pätkistä koottuna viisi tuntia yössä, yritän pitää mielessä tärkeimmän. Ja vaikka itse kulkee ihan sumussa, kun pää ei vähien yönunien takia toimi, näkee silti ympärillään sen tärkeimmän.

Univelan keskellä saatu loistoidea alkaa remontoida tyttöjen huoneita, on osoittautunut melko huonoksi ideaksi.  Mutta kun haluaisi huomioida tyttöjäkin ja kuunnella heidän toiveitaan. Nyt elämme keskellä seinistä irrotettuja listoja ja laatikoihin kasattuja tavaroita. Vielä, kun olisi voimia jatkaa siitä eteenpäin.

Unikoulu ei oikein toimi. Joko poikaselle annetaan maitoa tai sitten kukaan ei nuku. Siinä tilanteessa se olematon viisituntinenkin tuntuu paremmalta kuin ei unta ollenkaan ja niinpä sorrun taas antamaan maitoa. Poikanen ei kuulemma näytä siltä, että hän olisi aliravittu. Näyttääkö hän sitten siltä, että hän on äidin pienen pieni poikanen ja haluaa olla yötkin lähellä... Minusta näyttää. Tai sitten viimeisen kuukauden aikana on vaan tapahtunut niin paljon, että on yöllä niin kovasti käsiteltävää. Poikanen on oppinut istumaan, saanut ensimmäisen hampaan, oppinut tekemään tarpeensa potalle ja alkanut höpötellä sanan tapaisia (äititi, kakkaka, vauvava...).

Kun tytöt oli vauvoja, heidät opetettiin nukkumaan omaan sänkyyn. Ja he nukkuivat viisikuukautisena yöt heräämättä. Poikanen ei tahdo omaan sänkyyn, eikä poikanen tahdo yöllä nukkua yksin.

Yritän pitää ajatukseni tärkeimmässä. Perhe. Siitä minun pitää pitää huolta, koska tämäkin aika on ohimenevää ja isona poikanen ei halua nukkua enää minun vieressäni. Ja sinne asti en halua tähyillä, koska tämä hetki on tärkeä. Vielä, kun vaan saisi nukkua.

Voi Sophie-kirahvi sentään

Aamuisella kirjastokäynnillä ystäväni ja hänen vauvansa kanssa, bongasimme molemmat lasten kirjojen seasta Sophie-kirahvi -kirjat. Minkä reaktion se itsessäni aiheuttikaan! Ei se, että poikanen selvästi tykkäsi kirjasta, vaan se, että se oli Sophie-kirahvi -kirja. Kotiin päästyäni istahdin koneelle ja aloin etsiä, löytäisinkö moisen kirjan jostain kaupasta. Sitten päädyinkin jo etsimään muita sarjan tuotteita jo vaikka mistä verkkokaupasta. Kun menee Huuto.net:n, niin sieltä ehdotellaankin jo kaikenlaisia muitakin merkkejä. Jäi sitten kaikki kuitenkin ostamatta, mutta ehkä sen kirjan vielä jostain käsiini etsin.

Poikasen syntymän myötä on päässyt merkkien ihmeelliseen maailmaan. Ennen riitti, että on siistit vaatteet. Nyt ne on hienompia, jos ne on jonkun merkkisiä. Katselin tyttöjen muistosalkkuja ja niissä oli kivoja vaatteita. Ei silloin ollut mitään merkitystä, oliko niissä joku merkki vai ei. Säästetty on ne, mihin liittyy muistoja tai mitkä ovat olleet lapselle rakkaimpia vaatteita. Taitaa käydä nytkin niin. Oli merkkivaate tai ei, niin suurin osa jatkaa matkaansa eteenpäin, ja poikasen muistosalkkuun jää ne rakkaimmat ja eniten poikasen näköiset vaatteet. Mutta on se niinkin, että merkkivaatteet kestävät ehkä paremmin ja ovat kuosiltaan aivan ihania, että aivan pakkohan niitäkin on olla.

Lainalle saatu Sophie-kirahvikylpylelu päästää aivan kauhean äänen, eikä sitä siksi voi painella, mutta näyttäähän se silti kivalta :D.

   

Ei ole lapsen onnellisuus onneksi merkeistä kiinni :D