maanantai 4. heinäkuuta 2016

Punkin purema

Hyttysenpistolta näyttävästä jäljestä tuli eilen epäilys punkin puremasta. Olimme juhannuksena Keuruulla ja kävelimme korkeassa heinikossa autolta tapahtumapaikalle. Punkki on varmaan siinä kohtaa siirtynyt minusta poikaseen tai ehkä kiivennyt vaunuihin. Poikanen kyllä makaili hetken nurmikolla viltillä mökillä ollessamme.

Muut juhannuksena tulleet hyttysenpistolta näyttävät jäljet olivat jo kuivuneet, mutta tuohon yhteen oli ilmaantunut keskelle tumma kohta, sen ympärille valkoinen ja sen ympärille vielä punainen rengas. Halkaisijaa kaiken kaikkiaan vain 2 cm. Netissä luki, että punkin purema olisi vähintään 5 cm halkaisijaltaan. Vaikka netistä löytyi paljon tietoa punkeista, ei ollut kuitenkaan selvyyttä siitä, onko rengas aina merkki borrelioosista.

Päivystykseen eilen päästyämme ilmoitusluukulla istuva hoitaja tokaisi, että "Oho, onpas hän reipas". Poikanen on ollut tosi reipas, vaikka punkin purema on ehkä sattunut ja ainakin kutittanut kovasti. Lääkäri katsoi jälkeä ja kysyi, missä olimme olleet, kun jälki oli tullut ja paikannimen kuultuaan sanoi, että Keuruulla on paljon punkkeja. Poikaselle määrättiin kahden viikon antibioottikuuri.

Kyseltyäni loputtomalta määrältä ihmisiä, olen saanut selville, että punkin puremasta tulee yleensä aina rengas, enemmän tai vähemmän näkyvä, mutta se ei välttämättä tarkoita borrelioosia. Vasta tämä tieto huojensi mieleni. Olin nimittäin ehtinyt jo lukea yhtä sun toista borrelioosista netistä. Nyt olen kiitollinen, että huomasimme puremajäljen ja poikanen ehti saada ajoissa antibioottikuurin. Silti aion iltarukouksessa muistaa pyytää poikaselle varjelusta jokaiselle päivälle, kun nurmikkokin kerran on vaaroja täynnä.



p.s. arvaa, laitanko poikasta enää koskaan nurmikolle viltin päälle tai kahlaanko enää kosteassa pitkässä nurmikossa sandaaleilla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen, jos löydät blogistani jotain kivaa kommentoitavaa :).