keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Hei, mä tiedän tämän

Minä, jolla ei ole ollut koskaan mitään allergioita, olen saanut kaksi lasta, joiden ruokavalion kanssa saa ihmetellä suuntaan jos toiseen. Niin kauan menee hyvin, kun vältetään maitoa, vehnää ja sokeria ja erinäistä listaa vähän vähemmän ongelmia aiheuttavia ruoka-aineita. Yksi näistä on banaani. Jos maha on poikasella kunnossa, niin se ei toimi ja banaania ei oikein voisi antaa, ettei maha mene entistä enemmän tukkoon. Mutta anna olla, jos poikanen näkee banaanin. Kädet ojentuu ja menee nyrkkiin, ojentuu ja menee nyrkkiin ja koko poika taipuu banaania kohti ja kuuluu tihenevään tahtiin "pukapuka". Miten siinä voi olla antamatta sitä banaania? No ei voi olla antamatta.

Poikanen haluaa joka päivä näyttää, että hän kyllä tietää tämän ja tämän asian. Olin yksi päivä hänen kanssaan vaatekaupassa. Jätän hänet aina rattaineen kauemmas tiskistä, että hän näkee, mitä siellä tapahtuu. Häntä kun kiinnostaa niin mahdottomasti ihan kaikki. Sieltä rattaista hän joka kerta sitten kommentoi "noin!", kun myyjä piippasi vaatteita ja lopuksi hän totesi "hyvähyvä!, kun vaatteet oli saatu pussiin. Poikanen yritti selväsi sanoa, että hän kyllä tietää, mitä siellä tapahtuu, kun hän on kyllä ennenkin käynyt kaupassa :D.

Eilen oltiin tyttöjä käyttämässä hammaslääkärissä. No ei poikanen todellakaan malttanut pysyä sylissä, kun oli aivan välttämättä päästävä katsomaan, mitä siellä penkissä oikein tapahtuu. Ja ei riittänyt yhden tytön suuhun katsominen, kun piti nähdä toinenkin. Kuulemma vuoden päästä tulee poikaselle kutsu hammastarkastukseen. Voi vaan kuvitella sitä kysymysten määrää, mikä siitä seuraa :).

Mä vähän keitän tätä kuplaa.


                                     Joo, mä pääsin iskän mukaan peliin. Oli eväät ja kaikki.


                 
                                    Kirjastossa on kiva seurata muiden lasten touhuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen, jos löydät blogistani jotain kivaa kommentoitavaa :).