
Mitä isä edellä, sitä poika perässä.
Kodissamme ikkunat ovat 40 sentin korkeudella, joten poikanen pystyy katselemaan ulos ja vilkuttamaan tuleville ja lähteville ihmisille. Toissapäivänä kävin poikasen kanssa pulkkailemassa. Hän näki ensimmäisen kerran koiran. Hyvä, kun pysyi pulkassa, kun olisi ollut niin kiva päästä sitä lähempää katsomaan. Ja koira vielä haukkuikin, mikä lisäsi riemua entisestään. Ja ei, meille ei tule koiraa, vaikka poikasesta tulisi kuinka eläinrakas :).
Poikanen on alkanut matkia sanoja. Sana, jota hän ei osaa sanoa, niin sen sijaan hän sanoo jonkin muun osaamansa sanan ja odottaa kehuja. Tänään tuo muu osaamansa sana oli paappa. Tärkein opittu sana on tietenkin äiti. Ja siihen, kun vielä saan suukon kaupanpäälle, niin aikalailla täydellinen onni on siinä hetkessä.
Jokainen uusi taito on pitänyt kuvata kännykällä ja murehdin sitten aina vähän väliä miehelle, että onhan ne nyt varmasti tallessa jollain pilvellä tai kovalevyllä. Pitäisi joku päivä koostaa ne yhdeksi filmiksi, samoin kuin tytöistäkin otetut videopätkät. Olisi aika mukava sitten katsella niitä koko perheenä.
1-vuotis synttäreitä juhlittiin monena päivänä ja siihen väliin mahtui 1-vuotis kuvauksetkin. Tuli kerrankin perheestäkin kuvia ja nyt olen niitä sitten innoissani teettelemässä kaikenmaailman kuvakollaaseiksi.
Juhlatunnelmaa.
Poikanen isosiskojen hellässä hoidossa.
Poikasen kaverisynttäreillä oli poikasen kolme parasta kaveria :). Kyllä siinä oli söpöyttä kerrakseen <3! Ensi vuonna menoa on varmaan hieman enemmän, kun kaikki jo juoksevat ja kiipeilevät. Ehkä silloin voisi harkita synttäreiden pitämistä vaikka pulkkamäessä :D.
Poikatrio synttäreiden vietossa. Mukana oli myös yksi pieni prinsessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen, jos löydät blogistani jotain kivaa kommentoitavaa :).