tiistai 28. helmikuuta 2017

Nautin elämästä tästä

Poikanen on alkanut ymmärtää, että on olemassa muutakin syömistä kuin puuro, lämmin ruoka ja soseet. Hän osoittelee kaikkea pöydällä näkemäänsä. Keksit ja pullatkin kuulemma kelpaisi. Rusinat, hedelmät ja leipä ovat suurta herkkua ja kaikkia niitä hän pyytää sanalla "puka". Ollaan siis vaiheessa, missä kotiväki kyllä ymmärtää, mitä hän sanalla tarkoittaa, mutta pitäisi opettaa ruokien oikeat nimet. Toisaalta sana "puka" on niin hauska ja se, miten hän sanan lausuu, että ei kai tässä vielä kiire ole :). Lasten mummi muistutti, että tytöt sanoivat pienenä hammastahnaa mahmahmahmaksi. No nyt sen on sitten poikasellekin mahmahmahmah ja se on poikasen mielestä tosi hyvän makuista :D.


Tykkään syödä ihan itse.

On ollut hauska huomata, kuinka paljon kaikkea poikanen jo ymmärtää. Hän selvästi tietää, miten saa tahtonsa parhaiten läpi, millä saa toiselle hymyn tai naurun aikaiseksi ja mikä taas on kiellettyä. Hän myös tulkitsee kasvojen ilmeitä ja matkii niitä. Kulmien kurtistaminen on hauska tapa, joka ei jotenkin tuon ikäiselle pikkuiselle vielä kuulu ja siksi näyttää kovin hassulta, eikä sille voi olla nauramatta :).

Ollaan otettu tavaksi joka päivä ulkoilla. Poikanen nauttii vauhdista. Tytöt pitävät poikasta sylissä ja laskevat jäämäkeä. Myös kiikkumisesta hän kovasti tykkää. Lumihangessa möyriminen on ollut jännittävää. Pääsipä poikanen tyttöjen majaankin tutustumaan. Maailma avartuu kovasti, kun pääsee liikkumaan ihan itse. Saa nähdä, koska hän oppii kävelemään. Sitten häntä ei pysäytäkään enää mikään.

Lämpimässä pussissa on hyvä laskea mäkeä.

Huomenna poikanen saa oman hellan pyörivine nuppeineen. Hän on niin kiinnostunut kaikista nupeista ja napeista kuten myös leikkiruoista, joten se mahtaa olla mieluinen lelu. Sille on jo suunniteltu paikka keittiöstä, että hän pääsee toisten mukaan ruoan laittoon.

Elämästä ei kyllä tällä hetkellä touhua puutu. Pidetäänkin miehen kanssa miltei päiväkirjaa siitä, kumpi on huilannut ja kuinka paljon päivän aikana. Saldo on vaan lähellä kymmentä minuuttia joka päivä eli sillä ei paljon kehuskella, mutta ehtiihän sitä sitten myöhemmin :).


 Pikkusen isoa poikaa, kun pääsi ekaa kertaa kaupassa autokärryyn.

maanantai 6. helmikuuta 2017

Merkityksellisiä sanoja

Eihän tästä kodin hoitamisesta tule enää yhtään mitään, kun poikanen on kädet pitkällä joka paikassa :D. Yritä nyt siinä tyhjätä astianpesukonetta, kun toinen kovasti haluaa osallistua. Kaikenlainen touhuaminen on niin mukavaa. Lattiakaivonkannen irrottaminen, se vasta on jännää. Ja portaat. Niitä pitäisi päästä koko ajan kiipeämään. Intoa pojalla on niin, että ei meinaa enää leikkeihin riittää aika. Ympäristö tarjoaa niin paljon virikkeitä, että ei tiedä, minne kulloinkin konttaisi.

                         
Mitä isä edellä, sitä poika perässä. 

Kodissamme ikkunat ovat 40 sentin korkeudella, joten poikanen pystyy katselemaan ulos ja vilkuttamaan tuleville ja lähteville ihmisille. Toissapäivänä kävin poikasen kanssa pulkkailemassa. Hän näki ensimmäisen kerran koiran. Hyvä, kun pysyi pulkassa, kun olisi ollut niin kiva päästä sitä lähempää katsomaan. Ja koira vielä haukkuikin, mikä lisäsi riemua entisestään. Ja ei, meille ei tule koiraa, vaikka poikasesta tulisi kuinka eläinrakas :).

Poikanen on alkanut matkia sanoja. Sana, jota hän ei osaa sanoa, niin sen sijaan hän sanoo jonkin muun osaamansa sanan ja odottaa kehuja. Tänään tuo muu osaamansa sana oli paappa. Tärkein opittu sana on tietenkin äiti. Ja siihen, kun vielä saan suukon kaupanpäälle, niin aikalailla täydellinen onni on siinä hetkessä.

Jokainen uusi taito on pitänyt kuvata kännykällä ja murehdin sitten aina vähän väliä miehelle, että onhan ne nyt varmasti tallessa jollain pilvellä tai kovalevyllä. Pitäisi joku päivä koostaa ne yhdeksi filmiksi, samoin kuin tytöistäkin otetut videopätkät. Olisi aika mukava sitten katsella niitä koko perheenä.

1-vuotis synttäreitä juhlittiin monena päivänä ja siihen väliin mahtui 1-vuotis kuvauksetkin. Tuli kerrankin perheestäkin kuvia ja nyt olen niitä sitten innoissani teettelemässä kaikenmaailman kuvakollaaseiksi.

 Juhlatunnelmaa.


Poikanen isosiskojen hellässä hoidossa.

Poikasen kaverisynttäreillä oli poikasen kolme parasta kaveria :). Kyllä siinä oli söpöyttä kerrakseen <3! Ensi vuonna menoa on varmaan hieman enemmän, kun kaikki jo juoksevat ja kiipeilevät. Ehkä silloin voisi harkita synttäreiden pitämistä vaikka pulkkamäessä :D.

Poikatrio synttäreiden vietossa. Mukana oli myös yksi pieni prinsessa.