Tämän iltaisella lenkillä saman ikäinen ystäväni jutteli neljänkympin kriisistä. Aloin pohtia, ovatko omat kipuiluni tällä hetkellä tuota samaa kriisiä vai vaan seurausta asioista, joita viime vuosina on tapahtunut. Kallistun epätoivoisesti jälkimmäiseen, sillä neljäänkymmeneen, siihen on vielä vaikka kuinka kauan. Vai onko?
Syvä kaipuu onneen ja rauhaan. Niitä kai sitä koko elämänsä havittelee. Ja mistä lähempää se löytyisikään kuin vahvasta luottamuksesta siihen, että on olemassa niin paljon parempaa, sellaista, mitä ei vaan voi edes ymmärtää.
Eilinen uudenvuoden kynnyksellä tapahtunut keskustelu ystäväpariskunnan kanssa muistutti taas, miten hyvin asiat onkaan. Ja sen, miten olemattomat asiat joskus saa liian suuren otteen omasta elämästä. Tärkeintä kuitenkin on pitää huolta omasta ja lähimmäisten hyvinvoinnista. Viime vuosi päättyikin ystäväperheen kanssa yhteiseen rukoukseen molempien perheiden lasten puolesta.
Tyttöjen kanssa kaupungin ilotulitusta katsomassa.
Poikasen jännitykseksi riitti tähtisädetikut ja kotona ikkunasta rakettien katsominen.
Poikanen on kehittynyt viimeisen kahden viikon aikana todella paljon pienen ihmisen asteikolla. Hän konttaa jo kovaa vauhtia, leikkii piilosta tyttöjen kanssa, potkii talon päästä päähän potkumönkkärillään, nousee istumaan aamulla sängyssä ja höpöttelee ihan mahdottomasti, yrittää nousta tukea vasten, osaa matkia koiran, auton ja lentokoneen ääntä ja mikä parasta; osaa näyttää, missä hänen on masunsa on ja aijaa sitä niin söpösti <3! Pian hän täyttääkin jo vuoden, oppii puhumaan ja kävelemään. Odotan sitä kaikkea innolla, mutta silti pidän häntä ainakin vielä vuoden vauvana :D.
Mä itte seison.
Hyvää uutta vuotta 2017! Herra siunatkoon ja varjelkoon sinua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olen iloinen, jos löydät blogistani jotain kivaa kommentoitavaa :).