Ei tehdä tästä suurta numeroa

Melkolailla päivittäin hassutellaan miehen kanssa ja höpötellään muka poikasen äänellä. Tässä yksi päivä poikanen sanoi miehen suulla, että "Ei tehdä tästä suurta numeroa, mutta mä oon kohta yksi vuotta". Kyllä me vaan kuitenkin tehtiin siitä melko suuri numero :). Koko viikonloppu on mennyt 1-vuotiskuvausten ja synttäreiden vieton merkeissä ja mahtuipa tähän yhdet ystävän 40-vuotis juhlatkin. Poikanen selvisi hulinasta paremmin kuin hyvin. Hän otti ihan rennosti, leikki ja nautti, kun sai olla ihmisten sylissä. Ensi viikolla juhlat jatkuu. Luvassa on vielä poikasen ensimmäiset kaverisynttärit ja muutamat sukulaisetkin on tulossa. Kaverisynttäreille pitäisi vielä etsiä joku ihana kakkuohje, jota nuo vaippapeputkin saisi syödä. Onneksi on vielä pari päivää aikaa suunnitella :).

Löysin netistä kivan kuvan suklaakakusta. Päätin sitten leipoa sen gluteenittomana. Tuoksu oli mitä hurmaavin. Valmistin täytteet ja halkaisin kakun kahtia. No kakku otti ja hajos kappaleiksi. Ei tullut itku, vaan idea. Tyttöjen kanssa pistettiin parasta ja saatiin siitä kakku nimeltä Pilvilinna :D. Murskattiin kakkupohja kulhoon, siihen täytteet sekaan, päälle sinisiä helmiä ja vaahtokarkin paloja. 

Tämän päiväisiin kekkereihin leivoin kakun suurimmaksi osaksi vehnäjauhoista ja se pysyi kasassa. Toinen tytöistä koristeli sen ja siitä tuli aika makee :). Maku molemmissa kakuissa oli onneksi yhtä hyvä, joten ei tässä huonosti käynyt. 

Synttärisuunnittelua

Poikanen on ollut viikon verran kipeänä ja minä vielä kauemmin. Ollaan oltu vaan kotona ja keskitytty paranemiseen. On keskitytty autoleikkeihin ja satuihin. Odotettu, että päästään koko perheenä taas ulos, pulkkamäkeen ja lenkille, poikasen kanssa vaunuttelemaan. Sitä odotellessa on suunniteltu poikasen 1-vuotis synttäreitä. Ne on poikaselle ja sen äidille merkittävät synttärit. Jouduin juuri haikeana luopumaan turvakaukalosta, vauvalelutkin ovat saaneet jo lähteä. Tilalle ovat tulleet pikkuautot, automatto ja erilaiset toiminnolliset lelut. Kaikissa pitää olla joku nappi, jota voi painaa tai ruuvi, mitä voi vääntää. Poikanen ei tosin viihdy yksin, vaan kaipaa vierelleen vähintään yhden kanssaleikkijän.

Kipeänä ei poikanen ole jaksanut juuri muuta kuin levätä sylissä.

1-vuotis synttärikuvaan on pitänyt miettiä vaatteita. Sain tänään loistoidean. Poikanen näytti niissä vaatteissa niin söpöltä, että en oikeastaan kestänyt sitä söpöyttä :D. Tilasimme valokuvaajalta koko perheenkin kuvia, joten käytämme samaa teemaa, minkä tänään poikaselle keksin. Tuskin maltan odottaa. Ihana saada teettää kuvia muistoksi. Haluan kuvia poikasesta yksinään, koko perheestä ja poikasesta erikseen jokaisen perheenjäsenen kanssa.

Poikanen jäi oven taakse vilkuttamaan tytöille, kun he lähtivät luistelemaan.

Tytöt ovat käyneet ahkerasti luistelemassa. Poikanen jäi oven taakse vilkuttamaan tytöille, jolloin tytöt eivät olisi millään malttaneet lähteä pihasta. Tässä lähellä on luistinrata, johon tytöt pääsevät kävellen. Takapihalta lähtee hiihtolatu, jota pitkin pääsee vaikka laavulle. On hienoa, kun on urheilumahdollisuuksia ihan vieressä. Ehkä jo huomenna voisi vetää poikasta vähän vauvapulkassa. Toivottavasti menee kauan, ennen kuin sairastutaan uudelleen. Sairastaminen ei kuulu lempipuuhiini. Olen liian touhukas maatakseni sängyn pohjalla.

Kohta juhlitaan pienen pieni poikanen :)!

Turvata saanhan

Illalla eletään jännittäviä hetkiä; nukahtaako tuo pikkuinen, kun laitan hänet sänkyynsä, vai alkaako hän itkeä. Ja ennen omaan sänkyyn laittamisen hetkeä hän asettaa sylissäni käden kaulaani vasten ja nostaa vielä varmuudeksi jalkansakin siihen. Olet turvassa sylissäni. Minä pidän sinusta huolen. Älä pelkää. Ja silti joudun laittamaan hänet omaan sänkyynsä yksin nukkumaan, koska tarvitseehan äitikin omaa aikaa :).

Tämän iltaisella lenkillä saman ikäinen ystäväni jutteli neljänkympin kriisistä. Aloin pohtia, ovatko omat kipuiluni tällä hetkellä tuota samaa kriisiä vai vaan seurausta asioista, joita viime vuosina on tapahtunut. Kallistun epätoivoisesti jälkimmäiseen, sillä neljäänkymmeneen, siihen on vielä vaikka kuinka kauan. Vai onko?

Syvä kaipuu onneen ja rauhaan. Niitä kai sitä koko elämänsä havittelee. Ja mistä lähempää se löytyisikään kuin vahvasta luottamuksesta siihen, että on olemassa niin paljon parempaa, sellaista, mitä ei vaan voi edes ymmärtää.

Eilinen uudenvuoden kynnyksellä tapahtunut keskustelu ystäväpariskunnan kanssa muistutti taas, miten hyvin asiat onkaan. Ja sen, miten olemattomat asiat joskus saa liian suuren otteen omasta elämästä. Tärkeintä kuitenkin on pitää huolta omasta ja lähimmäisten hyvinvoinnista. Viime vuosi päättyikin ystäväperheen kanssa yhteiseen rukoukseen molempien perheiden lasten puolesta.

Tyttöjen kanssa kaupungin ilotulitusta katsomassa.

Poikasen jännitykseksi riitti tähtisädetikut ja kotona ikkunasta rakettien katsominen.

Poikanen on kehittynyt viimeisen kahden viikon aikana todella paljon pienen ihmisen asteikolla. Hän konttaa jo kovaa vauhtia, leikkii piilosta tyttöjen kanssa, potkii talon päästä päähän potkumönkkärillään, nousee istumaan aamulla sängyssä ja höpöttelee ihan mahdottomasti, yrittää nousta tukea vasten, osaa matkia koiran, auton ja lentokoneen ääntä ja mikä parasta; osaa näyttää, missä hänen on masunsa on ja aijaa sitä niin söpösti <3! Pian hän täyttääkin jo vuoden, oppii puhumaan ja kävelemään. Odotan sitä kaikkea innolla, mutta silti pidän häntä ainakin vielä vuoden vauvana :D.

Mä itte seison.

Hyvää uutta vuotta 2017! Herra siunatkoon ja varjelkoon sinua.