Reissupoikanen

Olimme juhannusviikolla reissussa. Kävimme moikkaamassa ystäviä ja sukulaisia ja mökkeilimme. Vielä olisi ollut kutsu toisellekin mökille, mutta oli pakko jättää väliin. Poikanen ei selvästikään ole mikään reissaaja, ei ainakaan vielä. Säälitti niin kovasti, kun hänellä oli monessa kohtaa niin hätääntynyt ilme ja pienen rutiinit oli ihan sekaisin. Joka päivä vaihtui paikka, missä oltiin.

Poikanen on alkanut vierastaa muutama viikko sitten. Kun ei aina itsekään tajua, että poikasen pitäisi ensin saada rauhassa tutustua ennen lähempää kontaktia. Ja onpa itse aiemmin sortunut pyytämään kaverin vauvaa syliin antamatta vauvan ensin katsella ja ihmetellä, kuka siinä on. Vierastamisvaihe menee kuitenkin pian ohi ja jos poikanen on yhtään siskoihinsa tullut, niin pian hän on itse hakeutumassa vieraiden ihmisten seuraan juttelemaan.

Aina ei ymmärrä, miten viisas vauva voi olla. Poikanen on selvästi tosi viisas. Kuten varmasti kaikkien vanhemmat ovat samaa mieltä omista lapsistaan. Poikanen on saanut muutaman viikon ajan maistaa lusikallisen sosetta aina päivän aikana. Nyt purkin nähdessään, hän avaa jo suunsa ja odottaa, että kohta annetaan jotain. Tänään hän hermostui siitä, kun purkki oli vielä pöydällä, mutta siitä ei enää annettu mitään. Purkki pitää tajuta aina nostaa pois maistelun päätyttyä.

Vielä saa mennä aikaa ennen kuin ruokaa annetaan enempiä määriä. Toisaalta se on sitten hauskaa antaa samaa kotiruokaa kuin muillekin. On se sen verran suloista, kun toinen selvästi nauttii saadessaan maistaa eri makuja.

Tänään poikanen täytti viisi kuukautta. On ehtinyt tapahtua jo vaikka mitä kivaa tässä ajassa.

Tutti maistuu aina silloin tällöin.

Elämä on ihanaa

Tajusin juuri, että vaikka poikanen onkin ihan isänsä näköinen, löytyy hänestä kuitenkin piirteitä esimerkiksi veljestäni. Veljeni oli hyvä ilahduttamaan ja lohduttamaan. Hänen lempilauseensa mahtoi olla että "Älä stressaa!" Hän osasi ottaa asiat rennosti (joskus vähän turhankin rennosti).

Luin pari päivää sitten veljeni lähettämiä tekstiviestejä. Ne oli kaikki positiivissävyisiä. Ja oli neuvojakin, kuten "Älä laihduta, vaan muuta se lihakseksi, oikeasti". Veljeni kuoli pari vuotta sitten ja olen yrittänyt noudattaa sen jälkeen paremmin hänen antamiaan ohjeita ja poimia hänen elämäntavastaan hyviä vinkkejä. Näen paremmin ympärilleni, kuulen selvemmin lintujen laulun, nautin paremmin elämästäni ja yritän paremmin osoittaa ihmisille välittämiseni. Paras veljeni lähettämä viesti oli, että "Olet paras sisko maailmassa." Sitä vaalin sydämessäni.

Poikasen tehtävä täällä on selvästi ilahduttaa ja lohduttaa meitä. Hänen sydämessään on takuulla pala veljestäni. Poikanen sulattaa kaikkien sydämet hymyllään. Mikään ei ole niin aito ja ihana. Ei vaan kerrassaan pysty olla pahalla tuulella hänen seurassaan. Mieheni on moneen kertaan sanonut, että hän ei ole tiennyt, että vauva voi olla hauska. Poikanen nimittäin todellakin on hauska - ja ihana!

Mieheni on odottanut, että poikanen kasvaisi, jotta hän voisi ottaa poikasen mukaan autojen korjaamiseen apumekaanikoksi. Tyttöjen myötä olen kuitenkin nähnyt jo monia lapsen eri kasvuvaiheita, niin nyt yritän ottaa ilon irti niistä jokaisesta. Paras hetki on tässä.

Minä olen niin hyvätuulinen vauva, vai mitäs sanot.

Pikkuveli pienenä